työpaikka ja -paikattomuus

minulla on huomenna tai teknisesti ottaen tänään, työhaastattelu. aion mennä tekemään tuttuja ravintola-alan hommia, eli aika varmasti saan paikan. kuvassa tavoitellut tunnelmat.

jostain syystä paine tehdä jotain mielenkiintoisempaa työtä on kasvanut viime vuosina. tuntuu jopa hieman nololta mennä taas tuonne pikaruokalaan, kun on korkeakoulututkintokiin jo vääjäämättä lähestymässä plakkaria. mutta tarvitsen rahaa ja olen epävarma hakiessani töitä paikoista, joista en tiedä mitään.

sen sijaan että syyttäisin itseäni saamattomuudesta, itseluottamuksen puutteesta ja comfort zonella kyyhöttämisestä, haluan kääntää tämän toisin eli muiden kuin itseni syyksi. mistä edes johtuu, että ihmiset jaotellaan menestyjiin ja luusereihin? luuseriksi kutsuminen on keppi ja menestyjäksi kutsuminen on porkkana. kyllähän se tiettyyn pisteeseen minuakin motivoi. haluan olla menestyvä, älykäs ja kehittää tätä ihmiskuntaa. haaveilen kuvan kaltaisista positiivisista värähtelyistä ja jakkupuvun tuomasta asiallisuuden ja vastuullisuuden illuusiosta. enhän minä halua olla lippalakissa hikoileva, pikaruokaloissa työskentelystä ylikasvanut “luuseri”, kun osa koulukavereista on jo niin vastuullisissa tehtävissä, että voidaan puhua jo urasta.

mutta miten voisin olla luuseri, kun haen ja haluan tehdä töitä? kun mietitään ihan juurta jaksain, niin eiväthän työttömätkään ole luusereita. kaikki ihmiset eivät edes voi tehdä töitä: ajatellaanpa että ihmiset olisivat esim. gepardeja. strutsit ovat gepardien ravintoa (lähde). videossa näemme kiistattoman kovia juoksusuorituksia, joita ilman jäisi päivän ateria syömättä.

mutta tarvitseeko, tai voivatko kaikki gepardiyhteisön jäsenet olla samanaikaisesti sen strutsin perässä juoksemassa? no eivät voi. jonkun pitää pitää huolta vauvoista, joku siivoilee yhteisön suosimia makoilukiviä, joku ehkä yrittää selviytyä särkyneestä sydämestä. miksi tällaista työskentelyä, joka on yhtälailla itsestään ja yhteisöstä huolenpitämistä, mitätöidään?

en kerta kaikkiaan voi sulattaa, millainen vaikutus työllä tai työttömyydellä on sosiaaliseen statukseen. se, miten joidenkin ihmisten suhtautuminen minuun on muuttunut työttömäksi joutumiseni jälkeen, on miltei pahempaa kuin se ettei ole rahaa. se on mielestäni väärin. en sano, että jokaisen antama työpanos olisi samalla tavalla tärkeä tai yhtä merkitsevä kuin toisen – jos tulee valintatilanne, jossa joudumme päättämään bloginkirjoittelun tai pikaruoan valmistelun väliltä, pikaruoan valmistelu voidaan kieltämättä nähdä esim. useamman ihmisen hengissä pysymisen kannalta oleellisempana.

mutta kyse ei ole siitä, sillä me olemme ihmisiä ja meillä on resursseja muuhunkin kuin hengissä pysymiseen ja lisääntymiseen. meillä on varaa pitää huolta esimerkiksi sairaista, vammaisista, addiktoituneista ja pienistä yhteisön jäsenistä. meillä on varaa arvostaa pienempääkin ja hyödyttömämpääkin yritystä antaa yhteisölle jotain. niitä tapoja on monia.

ennen kaikkea toivoisin että tällainen hyödyke vai turhake -ihmiskäsitys kaikkoaisi maapallolta kokonaan, kun ajat ovat sellaisia, että tuollaista ei ole oikeasti tarvetta murehtia. olipa hienoa että olit seuraava steve jobs, kun maapallo kärähti ilmastonmuutoksen johdosta tulipalloksi eikä jäänyt muuten edes gepardeja jäljelle.

hauskaa päivänjatkoa te kaksi lukijaani.

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s

Create a website or blog at WordPress.com

Up ↑

%d bloggers like this: