moikka

hei! muutin aika vasta maahan ja huomasin että täällä on tapana tehdä omasta itsestään kuvajainen internetiin. päätin kokeilla tätä, jos löytäisin muita hämmentyneitä tellukseenmuuttajia ja voisimme jakaa kokemuksia ja mietteitä tästä.

itsestäni sen verran, että muodostuin pienelle pitäjälle muutamia parallaksisekunteja maasta. kun olin kehittynyt tarpeeksi kompleksiseksi atomien sekamelskaksi, minut lähetettiin tänne maahan.

muuttopäivä oli täynnä jännitystä ja odotusta. olin pakannut mukaan kaikki 24 lempikromosomiani. lähdimme yhdessä muutamien miljoonien ikätovereideni kanssa matkaan. en olekaan nähnyt heitä sen koommin – olisipa hauska tietää, miten heillä nykyään menee.

siitä lähtien olenkin ollut ihmismuodossa. suurin osa kokemuksesta on ollut oikein mukavaa, olen lähinnä syönyt ja seuraillut maailmanmenoa. olen saanut etuoikeuden tutustua moniin mahtaviin solumössöihin ja kemiallisiin seoksiin.

aion tässä blogissa ihmetellä ja ruotia ihmis- ja eläinkunnan ilmiöitä. erityisen mielenkiintoisina aiheina pidän sosiaalisia suhteita, kauneutta ja teknologiaa. oikeastaan kaikki, mikä saa minut ymmärtämään maailman kulttuuria paremmin, on minulle kiehtovaa. yritän suhtautua aikaani täällä ainutlaatuisena kokemuksena ja vain nauttia matkasta.

lämpimästi tervetuloa blogiini, toivottavasti viihdyt!

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s

Create a website or blog at WordPress.com

Up ↑

%d bloggers like this: